Pieksämäen kaupungin liikuntainvestointeihin on varattu vuodelle 2020 yhteensä 620 000 euroa.

 

Kontiopuiston liikuntahallin kunnostus

Kontiopuiston liikuntahallin remontointi jatkuu myös vuonna 2020. Hallin yläikkunat poistetaan ja ulkokattoa remontoidaan. Lisäksi tehdään joitakin sisätöitä, esimerkiksi korjataan katsomot. Hankkeeseen on varattu 100 000 euroa.

 

Hiekanpään koulun lähiliikuntapaikan rakentaminen

Hiekanpään koulupihan lähiliikuntapaikan rakentamista jatketaan. Vuonna 2019 rakentaminen kohdistui pihan pohjatöihin, vuonna 2020 siirrytään maanpäällisiin rakenteisiin eli välineisiin ja pinnoitteisiin. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan peliareenat (2 kpl) sekä niitä ympäröivät tekonurmialueet. Kustannusarvio on 140 000 euroa.

 

Ulkoliikuntapaikkojen parantaminen

Ulkoliikuntapaikkojen kunnostuksiin on varattu 60 000 euroa vuodelle 2020. Tällä määrärahalla hankitaan opasteita Uhomäelle sekä joillekin VedenjakajaReitistön osille. Lisäksi pinnoitetaan Uhomäen kuntoratoja ja päivitetään kunnossapitokalustoa.

 

Keskuskentän huoltorakennuksen rakentaminen

Palaneen ja puretun huoltorakennuksen tilalle nousee uusi rakennus, joka valmistuu alkukesästä. Rakennukseen tulee käyttäjien pukutiloja, toimistotila, varastotiloja sekä yhdistetty kahvio-klubitila. Rakennus on kooltaan noin 300 m². Vuoden 2020 osuus hankkeen kustannuksista on 320 000 euroa.