Curling-tapahtuma Hiekanpäässä 12.2.
CURLING TAPAHTUMA HIEKANPÄÄSSÄ 12.2. KLO 10 – 14
Pieksämäki curling ja Suomen curlingliitto haluavat tarjota pieksämäkeläisille olympialaisten katsomisen väliin mahdollisuuden pieneen liikuntaan ja vaikka kokeilemaan, miten curlingin heitot onnistuvat.
Hiekanpään ulkoilualueella retkiluisteluradan alussa Rennenpolulla parkkipaikan vieressä heitetään ”Mehu-katti-curlingia”. Voi kilpailla joko kaveria vastaan tai kuka saa lähimmäksi pesän keskipistettä. Jäähallissa liu`utetaan oikeita curling-kiviä. Kokeilla voi kaveripeliä vaikka isommallakin porukalla, kivien heittoa mahdollisimman lähelle pesän keskustaa tai vain tuntea, miten kivi lähtee kädestä pesään. Kolmantena paikkana on uimahallin alasali, mihin pääsee jäähallin kautta. Siellä on mahdollista tutustua lattiacurlingiin ja pelata samoin kuin jäälläkin, mutta kevyemmillä kivillä ja lyhyemmällä matkalla. Siellä on mahdollista pelata vuoroa odottaessa pöytäcurlingia tai seurata ruudulta olympiacurlingia.
Tapahtuma toteutetaan alueen koronarajoituksia noudattaen.
Luvassa on parhaille palkintoja kuten myös osallistujien kesken arvottavia palkintoja!
Hiekanpäässä on mahdollista viettää mukava päivä curlingin parissa perheen tai kavereiden kanssa ja täydentää päivää vaikka luistellen, mäkeä laskien Kirkonmäellä tai vaikka uimassa käyden!
TERVETULOA!