Rajoituksia puretaan alle 18-vuotiaiden liikunnassa 12.4. alkaen
Koronarajoituksia kevennetään nuorten liikunnassa. Alle 18-vuotiaiden ryhmämuotoinen toiminta sisätiloissa tulee mahdolliseksi ja myös ulkotiloissa järjestettävä toiminta vapautuu. Muutos tulee voimaan 12.4.2021.
Rajoitukset 12.4. alkaen ovat seuraavat:
Sisäliikuntatiloissa vuonna 2003-2007 syntyneiden harrastustoiminta on mahdollista OKM:n ja THL:n ohjeistusta noudattaen:
-Jokaisessa harjoituksessa kirjataan ylös läsnä olleet.
-Kilpailuja, otteluja, konsertteja, näytöksiä, esityksiä tai mitään muita sellaisia toimintamuotoja, joissa ryhmä on kontaktissa muiden harrastusryhmien kanssa, ei järjestetä.
-Ryhmien ohjaajat ja valmentajat ovat jokaisella harrastuskerralla samoja henkilöitä ja he käyttävät koko ajan kasvomaskia.
-Vanhempien ja muiden ulkopuolisten henkilöiden oleskelua harrastus- tai pukeutumistiloissa ei sallita.
-Kaikki toiminta toteutetaan siten, ettei lähikontakteja synny, myöskään peli- tai otteluharjoituksia ei järjestetä.
-Toiminta toteutetaan siten, että osallistujien välillä säilyy 2 metrin turvaväli.
-Osallistujat ohjeistetaan oikeanlaiseen käsi- ja yskimishygieniaan sekä oikeanlaiseen toimintaan oireiden ilmaantuessa ja koronatestiin hakeutumisessa.
-Toimintaa toteutetaan enintään 10 hengen ryhmissä. Suurissa liikuntasaleissa ja muissa suurissa tiloissa voi samanaikaisesti toimia erillisiä 10 hengen ryhmiä, mikäli ryhmien välille ei synny tosiasiallista kontaktia. Henkilömäärärajoitusta sovelletaan kunkin tilan tai salin osalta erikseen.
Vuonna 2008 ja sitä nuorempien sisätiloissa tapahtuvaa ryhmäharrastustoimintaa koskevat seuraavat rajoitukset:
-Osallistujamäärä on enintään 20 henkilöä yhdessä tilassa. Suuret liikuntasalit on mahdollista jakaa väliverhoilla erillisiksi tiloiksi, jolloin jokaisessa lohkossa on erillinen 20 henkilön rajoitus.
-Harjoitusryhmät ja niiden ohjaajat eivät saa sekoittua keskenään.
-Kilpailujen, pelien, turnausten ja näytösten järjestäminen ei ole mahdollista.
Sisäliikuntapaikkojen aukiolo:
-Liikuntahallit, koulujen salit sekä uimahallin ylä- ja alasali ovat käytettävissä vuonna 2003 ja myöhemmin syntyneiden toimintaan.
-Uimahalli ja uimahallin kuntosali pysyvät suljettuina. Ainoastaan päiväkotien ja koulujen uinninopetus sekä allaskuntoutus jatkuvat
-Jäähalli pysyy suljettuna eikä sitä avata enää tällä kaudella.
-Kontiopuiston liikuntahallin, Jäppilän ja Virtasalmen kuntosalit on suljettu.
Ulkoliikuntapaikoilla on käytössä seuraavat rajoitukset:
-Vuonna 2003 ja myöhemmin syntyneiden ryhmämuotoinen liikuntatoiminta ulkoliikuntapaikoilla on mahdollista ilman rajoituksia.
-Aikuisten toistuvaluonteista harrastustoimintaa, kuten seuratoimintaa ja ryhmäliikuntaa saa järjestää ulkoliikuntapaikoilla enintään 10 hengen ryhmissä. Tällöin tulee huolehtia turvavälien pitämisestä. Muut kokoontumiset ulkoliikuntapaikoilla eivät ole mahdollisia.
Muu toiminta:
-Aikuisten ryhmäliikunta on tauolla sisä- ja ulkoliikuntapaikoilla.
-Etelä-Savon Urheiluakatemia linjaa erikseen toimintansa jatkumisesta.
-Perhevuorot sisäliikuntapaikoilla jatkuvat. Tarvittaessa vuorojen väliin aikataulutetaan tyhjiä välivuoroja, jotta perheet eivät kohtaa liikuntatiloissa ja ilmanvaihto ehtii vaikuttaa.
-Ammatikseen ja maajoukkuetasolla urheilevat sekä sm-kilpailuihin tai lajiliiton valintajärjestelmän kautta kansainvälisiin kilpailuihin valmistautuvat urheilijat voivat harjoitella normaalisti sisä- ja ulkoliikuntapaikoilla.
Uutista päivitetty:
12.4.2021 klo 11.31, lisätty aikuisten ulkoliikuntaa koskeva ohjeistus